On harmillista miten negatiiviset fiilikseni ovat juuri nyt raskauteen, synnytykseen ja vauva-aikaan liittyen. Naen vain ongelmia. Siis ihan oikeasti. Loppuraskaus tuntuu vain raskaalta ajatukselta, kamalan vaikeaa. Synnytys on hankala ajatus, koska sopivaa paikkaa ja avustavaa vakea ei taida olla olemassakaan, sattuu kuitenkin taas helvetisti enka taaskaan pysty paasemaan mihinkaan onnelliseen synnytysrentouteen. Niin ja sit jalkikivut ovat todennakoisesti taas hirveita ja toipuminen kestaa viikkoja kun varmaan taas menee verta ainakin sen puoli litraa ja sit on ennemmin tai myohemmin pystyttava pitamaan hanskassa kolme pienta lasta.

Minka takia ma oon itteni tallaiseen soppaan pistany?

Ja milla ilveella sais nakokulmaa ees pikkusen positiivisemmaksi. Toivottavasti se nyt loytyy jostain. Tulee muuten erinomaisen ankea vuosi.

Ensi viikolla on ultra. Nahdaan onko Hippusta vatsassa, onko ihmisennakoinen vai joku epamuodostunut klontti, onko hengissa, onko istukka hyvin vai huonosti, onko viitetta kromosomihairioihin, ei kai vaan sitten ainakaan enempaa kuin yksi sikio ja kaikkea muuta mukavaa.

Toiset ne menee katsomaan vauvaa, ihastelemaan.

Onks kellaan vaaleanpunaisilla linsseilla laseja. Voisin tarvita.